Lähtötilanne
Jos ajattelet hetken oman keskittymiskykysi käyttöastetta, huomaat, ettei vapaata kapasiteettia ole kovinkaan paljon käytettävissä. Erilaisia asioita ja tehtäviä on aivojesi käsittelyssä, vaihtelevalla tehokkuudella, eikä uusien tehtävien käsittelyyn ole juurikaan tilaa. Tämä on yleinen tilanne useimpien ihmisten, niin myös sinun tulevan asiakkaasi aivoissa.
Analyysi
Koska ihmisen tavoitteena on saada varsinkin työperäiset tehtävät pois päästään, ( jotta voisi ottaa tilalle uusia tehtäviä), hän loogisesti välttää uusia asioita. Poikkeus ovat tietysti sellaiset uudet asiat, jotka auttavat aiempien asioiden valmiiksi saattamista. Tämä poikkeus on meidän ainoa varmasti perusteltu markkinarakomme: Olla uusi työkalu tai ratkaisu, tai uusi ihminen, joka voi auttaa asiakastamme asioittensa hoitamisessa pois päästään.
Uuden asian hankinta
Oma hankintaprosessini menee suurin piirtein näin:
- Turhautuminen asioitteni hoitoon.
- Vaimolle tai työkaverille siitä avautuminen.
- Keskustelusta nousevan ratkaisuehdotuksen eli uuden asian, arviointi, pohdinta.
- Uuden ratkaisun tutkiminen netissä.
- Päätös muuttaa asia tehtäväksi, eli ottaa yhteyttä uuteen ihmiseen tai ostaa uusi palvelu tai tuote.
Pohdittuaan ratkaisuehdotuksia asiakkaasi menee lopulta nettiin, hakee jotain ja löytää sinun yrityksesi kotisivut. Se on yrityksesi merkityksellinen hetki verkossa.
Mitä tuolla hetkellä odotetaan yritykseltäsi?
Käyttäen jälleen itseäni koekaniinina, kirjaan, miten kokemus etenee:
- Miltä tämä näyttää?
- Onko tämä validi yritys?
- Miten tämä toimii?
- Täyttääkö/ ylittääkö tämä odotukseni?
- Keneen otan yhteyttä ?
Soveltaa voi ja täytyy riippuen brändistä. Tyyli sovitetaan kohderyhmän mukaan, kunhan yhteystiedot löytyvät jostain. Joka tapauksessa tutustuminen riviyrityksen perusbluesiin tai brändin innovatiiviseen pläjäykseen vie aikaa ja vaatii työtä.
Tutustuminen on vaihtelevan hähmäistä hommaa. Ei voi tietää tuhlaako aikaansa tuntemattomalla sivulla rämpimiseen, ennen kuin tutkinta on saatu diagnoosin kannalta riittävän pitkälle.
Video on hyvä ratkaisu
Lyhyt ja heti alussa tarjottava video on uuteen asiaan tutustuttaessa hyvä, ja usein paras vaihtoehto, koska:
- Video vaatii minimaalisen työpanoksen. Paina play.
- Se poistaa käyttäjän ( ja sinun ) epävarmuuden siitä löytyykö kaikki olennainen tieto oikealla tavalla ja oikeassa järjestyksessä.
- Videon katsomiseen investoitava aika näkyy etukäteen playerissa.
- Video vangitsee ja viihdyttää. Se saa siis ihmisen unohtamaan ne kaikki muut asiat ja tehtävät jotka hänen aivoissaan kilpailevat huomiosta sinun uuden asiasi kanssa!
Näiden etujen toteutumisen edellytyksenä on se, että video on käyttäjälle tarpeeksi suunnattu ja että videotuotanto on riittävän ammattimaisesti ja hyvällä maulla toteutettu. Myös playerin ja thumbnailin ulkoasulla, sillä miten video tarjotaan, on suuri merkitys. Siitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.