OneMinStoryn sisältösuunnittelun työkalu on alusta ( 2011) saakka palvellut asiakkaitamme tuttuun ja turvalliseen Microsoftin Excel- teknologiaan pohjautuen. Se on toiminut hyvin.
Uudet asiakkaamme ovat usein silmin nähden rentoutuneet, kun he ovat nähneet sisältötaulukon ensimmäistä kertaa ja ymmärtäneet, että tässä yhdellä sivulla näen ja voin halutessani muokata kaikkea mitä videoon tulee.
Maailman vauhdittuessa excel ei enää riittänyt, koska asiakkaittemme kasvun myötä suunnitteluun osallistuvat tiimit ja liiketoiminnan nopeus ovat kasvaneet. Jos excel jaetaan kimppamailitketjussa ja siitä syntyy eri versioita, flow voi kärsiä, ja sehän ei käy!
Siksi veimme saman suunnitelman pilveen.
Yksinkertaisen toteutuksen ideana on toimivuus.
Verkkopalveluiden missikisoihin palvelullamme ei vielä ole tarkoitus osallistua. Palvelua kehitetään jatkuvasti ja palaute pienestäkin asiasta on todella tervetullutta.
On ollut innostavaa todeta, että asiakkaat käyttävät suunnitelmaa, ja ovat tyytyväisempiä prosessiin ja videoihin ensimmäisten testikokemusten perusteella. Asiat sujuvat välillä epäilyttävän hyvin, mutta uskottava se on: Videoiden suunnittelu pilvessä – on hauskempaa. 🙂 Suunnitelutyökalun käytöstä emme tietenkään veloita asiakkailtamme erikseen mitään.