Fiksuveden kasvuvauhti on ihailtavaa. Osana palveluidensa myyntiä sekä yrityksen markkinointia Fiksuvesi käyttää videoita erittäin aktiivisesti. Meillä OneMinStorylla on ollut kunnia olla mukana menestystarinassa luotettavana kumppanina. Yhteistyössä olemme tuottaneet jo useita menestyksekkäitä videoita ja yhteistyö jatkuu. Olemme toteuttaneet yhdessä niin animaatiovideon, opastusvideon, rekrytointivideon kuin televisiospotinkin. Lisäksi Fiksuvesi on näkynyt AntinStory-videosarjassamme.

Palveluanimaatio

Fiksuvesi on hyödyntänyt palveluanimaatiotaan erittäin monipuolisesti paitsi sosiaalisessa mediassa, myös järjestelmällisesti myyntitapaamisten alussa. Videota on kerännyt paljon positiivista palautetta myös ulkomailla. Se on käännetty yhteensä neljälle kielelle ja on tärkeä osa Fiksuveden kansainvälistymistä.

 

Rekrytointivideo

Keskeinen tekijä kasvuyritykselle on osaava ja menestyksekäs myyntihenkilöstö, ja yrityksen kasvaessa onnistuneet rekrytoinnit ovat avainasemassa. Osana yrityksen kasvua uusia myyjiä tarvittiin ja rekrytointikampanjaa varten toteutettiin oheinen video. Innovatiivisen jakelun ja laadukkaan videon ansiosta kiinnostus työtehtävää kohtaan kasvoi valtavasti – video keräsi n. 350 kommenttia Facebookissa.

 

Opastusvideo

AntinStory & Fiksuvesi @ Voitokas Video


 

Katso myös

Case Premix

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla, HR- ja rekryvideo

Oumanin yritystarina

Animaatiovideo, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

Etelä-Suomen Lämpöhuolto yhteistyössä Ville Valon kanssa