Kuvatut videot

Hyvä kuva tehdään valolla ja näkemyksellä,  juuri siinä tilanteessa. Jälkikäteen sitä voi säätää, mutta alkuperäinen visio on tallennettava kuvauspaikalla. Esiintymisen ohjaaminen ja auttaminen on myös olennainen osa kuvatun videon onnistumista. Uuden materiaalin kuvaaminen ja siinä esiintyminen on aina jännittävää, eikä se haittaa – päinvastoin, se tekee videokuvauksista mielenkiintoista ja siitä saa energiaa.

Kuvaukseen on monia eri tapoja, ja sen toteuttamiseen kuhunkin sopivimmat ammattilaiset. OneMinStorylla on oma kuvauskalusto ja henkilöstö kuvattujen videoiden toteuttamiseen joustavasti ja korkealla laadulla. Ja kun tarvitaan erikoisosaamista, verkostossamme on jokaiseen tehtävään hyvät tekijät, myös Suomen eri maakunnissa.

Upeat ilmakuvat ovat aina yhtä sykähdyttäviä ja vaikuttavia, ja nostavat videosi uusin sfääreihin. Ilmasta käsin esittelet helposti esimerkiksi tietyn alueen kokonaan sekä sen rakennukset nopeasti ja näyttävästi, ilman selityksiä. Ilmakuvaus on osa vakiokalustoamme, eikä sen tilaaminen vaadi erityisiä toimenpiteitä.

Ota yhteyttä!

YIT – Kanava kuntoon

Tuotevideo, Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

Vaisala – Vuoden Perheyritys

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

Granlund Opinnäytetyöt

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla, HR- ja rekryvideo

Kauppakorkeakoulu – markkinointi hakijoille

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla, HR- ja rekryvideo

Aalto-yliopisto opiskelijamarkkinointi

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla, HR- ja rekryvideo

Fort Deli & Naturli – Kasvisruokaa kaikille

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

Europa Experience: Helsinki

Kuvatut videot, Opastusvideo, tutorial

Equinix – maailman suurin konesalipalveluyritys rekrytoi

Kuvatut videot, HR- ja rekryvideo

Vuoden perheyritys on Lindström Oy

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

LYYTI – EVS Launch video

Tuotevideo, Kuvatut videot

Vuoden Perheyritys on Mantsinen Oy

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla

Probitat saa kasvisruuan maistumaan mahtavalta

Kuvatut videot, Yritysvideo ja sisältömarkkinointi videolla