Pihla Group on tilannut OneMinStorylta jatkuvan videotuotannon jakson Tiivi-ikkunoiden ja ovien markkinointiin erityisesti YouTubessa. OneMinStory hoitaa sopimuksen aikana myös videoiden julkaisun sekä Tiivin YouTube- kanavan optimoinnin. Tiivi tarjoaa huippulaadukkaan kotimaisen ikkunamalliston ja sertifioitua asennuspalvelua erityisesti kuluttaja-asiakkaille. OneMinStory ja Pihla Group ovat tehneet yhteistyötä aiemmin projekteissa, ja nyt ensimmäistä kertaa tuotetaan videoita jatkuvalla tuotanto-ohjelmalla. Sopimuskauden tuotanto on alkanut ja ensimmäiset videot on julkaistu YouTubessa kesäkuussa 2022.

Videon soitin YouTubessa jossa esiinty Tiivin ikkunoiden asiantuntija

Pohjakartoitus auttaa aloittamaan heti oikeaan suuntaan

Pihla Groupin Teollinen liiketoimintajohtaja & markkinointijohtaja Minna Keränen kommentoi: “Video on tärkeä osa sitä tapaa miten palvelemme asiakkaitamme. Erityisen hyvää tässä kokemuksessa on ollut se perusteellinen pohjakartoitus, mikä OneMinStoryn kanssa tehtiin suunnitelman tekemiseksi. Olemme saaneet myös paljon kaivattua ns. kuluttajien saappaista katsovaa näkemystä videoiden suunnitteluun ja toteutukseen ja olemme erittäin tyytyväisiä, että lähdettiin tähän mukaan.“

Jokaisessa videossa esiintyy Tiivin työntekijä, jolla on juuri kyseisen aiheen asiantuntemusta.  Vaikka esiintyminen voi tuntua jännittävältä, jokaiseen videoon on esiintyjiä pyydettäessä uskaltautunut.

”Niin sanottu työnkekijälähettilyys ja kasvollinen ajatusjohtajan aseman ottaminen videon avulla ovat tässä myös markkinoinnin tavoitteena.”

-kertoo Minna Keränen. Esiintymistä tukee ammattimainen ohjaus ja käsikirjoitus. Datan ja palautteen avulla videoita ja jatkuvaa tekemistä päästään sparraamaan jatkuvasti.

Ripeä julkaisutahti – sekä yleisön, että YouTuben tähden

Julkaisutahti on suhteellisen nopea – 3 viikon välein julkaistaan uusi video optimoituna YouTubeen. Näin tahdotaan palvella sekä yleisöä, että ottaa aihealueen johtavalle tekijälle kuuluva paikka YouTuben alustalla sekä algoritmien, että yleisön silmissä. YouTube – julkaisulla vaikutetaan tutkitusti myös Googlen hakukoneissa löydettävyyteen sekä videoiden, että yhtiön verkkosivujen osalta.

Rohkeasti suoraan asiaan

Sisällön lähtökohta videoissa on palvella asiakasta. Videoissa ei karteta liiketoiminnan kannalta arkojakaan aiheita, kuten mitä ikkunaremontti oikeasti maksaa, tai mitä vaihtoehtoja sille on esim. itse ikkunat korjaamalla.

OneMinStory hoitaa sopimuksen aikana myös videoiden julkaisun sekä Tiivin YouTube- kanavan optimoinnin ja seurannan. YouTuben sisältöjen optimointiin on olemassa hyvät ja yleisesti alihyödynnetyt työkalut, joiden avulla YouTube-kokemusta varten suunniteltu video oikein julkaistuna voi tulla siitä kiinnostuneen henkilön löytämäksi alustalla vielä vuosienkin jälkeen. Tämä ikivihreys on erityistä somemaailmassa, missä yleensä yhden julkaisun elinikä on tunnista vuorokauteen.  Monikanavaisuutta ei unohdeta, sillä Tiivin jokaisesta videosta tuotetaan samalla erilliset someklipit Tiivin muille kanaville promotoimaan varsinaisia videoita.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.