ANTTIKukaan ei halua epävarmuustekijöitä, eikä mitään vaikeaa. Siksi olemme poistaneet videon tilaamista rasittavat sopimukselliset epävarmuustekijät kertomalla hinnan videolle etukäteen ja luovuttamalla ikuiset oikeudet videon levitykseen samalla hinnalla.

Ihan kiva, mutta entäs se pääasia, minkälainen videosta todella tulee? Tuntuu siltä, että se on mahdotonta tietää etukäteen. – Ei ole. – Siihen tarvitaan varmaan loputon määrä palavereita. – Ei tarvita. Videon tavoite ja kohderyhmä määrittävät videon tyylin, ja niistä on toki hyödyllistä keskustella kasvotusten. Siihen riittää yleensä yksi palaveri. Varsinaista sisällön suunnittelua varten olemme kehitettäneet sisältötaulukon, jonka avulla video voidaan suunnitella loppuun yhdessä ilman palavereita, mailitse ja puhelimitse. Sisältötaulukko on helposti jaettava dokumentti, josta voi nähdä kaiken mitä, ja mihin kohtaan videoon tulee. Taulukko ohjaa täyttämään oikeita asioita oikeisiin kohtiin. Sitä voi kustomoida tarvittaessa rajattomasti.

Kun suunnitelma on valmis, aloitetaan tuotanto. Sisältötaulukon ansiosta animaattoreillamme ja tuottajillamme on selkeä kokonaiskuva projektista ja luottamus siihen, että myös asiakas tietää mitä on tilannut. He voivat keskittyä luomaan kaikki videon osat parhaalla mahdollisella tavalla.

Kohta kahtena kuluneena Oneminstoryn vuotena olen nähnyt merkittävästi vähemmän korjauksia tehtävän asiakkaittemme tilaamien animaatiovideoiden ensimmäisiin versiohin, kuin koko 15 – vuotisen urani aikana räätälöityjen videotuotantojen suhteen yleensä. Tämä johtuu siitä, että korjaukset on tehty etukäteen, suunnitelun aikana. Korjaamme mahdolliset virheet, mutta kertaakaan ei ole ollut vielä tilannetta, että – Hei, eihän tää ole ollenkaan sitä mitä tilattiin. Monta kertaa on koettu se, että ensimmäinen versio on peräti valmis!

Palautteita ihmisltä, jotka ovat olleet tekemässä animaatiovideoita kanssamme:

”Esimieheni ei alunperin uskonut, että saisimme tätä videota ikinä valmiiksi saakka.” – ”Yrityksen sisällä on todella hämmästelty sitä, miten hieno lopputulos on suhteessa rajattuun budjettiin.” – ”Olemme käyttäneet videota linkkinä sähköpostiemme allekirjoituksessa yli vuoden.” – ”Lokalisoimme ( kieliversioimme) tämän videon kaikkiin uusiin maihimme.”

Animaatiovideon tekemisen ei tarvitse olla vaikeaa. Tärkeintä on vain ottaa meihin yhteyttä.

Oheisessa koosteessa on otteita tekemistämme animaatiovideoista:

Kirjoittaja: Antti Sipilä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *